Nils Österberg – 42 vuotta meklarina
Nils Österberg tuli taloon jouluna 1960. Silloisen talon nimi oli Oy Cadenius & Grahn Ab. Kauppakoulu ja armeija oli käyty ja poika oli työnantajalle entuudestaan tuttu ruotsia puhuvana tsupparina. Nyt yli 40 vuotta myöhemmin Nisse tunnustaa olleensa konttoripäällikön suosikkipoika: kun tsuppareille annettiin jouluna kirjekuoressa rahaa, sai Nisse vielä erikseen ylimääräisen viisikymppisen.
Työuransa alusta loppuun Nisse toimi laivanselvittäjänä Stevecon edeltäjien ja viimein Stevecon palveluksessa. Pitkä työura päättyi viime vuoden lokakuussa (2002).
Muutaman Catikan vuoden jälkeen Nisse meni Leif Arnkilin vanavedessä Oy H. Ahlqvistille, joka oli siihen aikaan ykkösselvitysliike Haminassa. Oy John Dahlberg oli erikoistunut sahatavaralaivoihin, ja Ahlqvist hoiti isot varustamot kuten FÅA:n ja Finnlinesin. Ahtausliikkeitä oli Haminassa kolme: Hamina Oy, Blomberg ja Fredrikshamn Stevedoring.
”1970-80 –lukujen vaihteessa siirryin Dahlbergille. Haminan kautta kesti lopulta vuoteen 1984, jolloin tuli komennus siirtyä Kotkaan”, Nisse kertoo. Hän toteaa, että Haminan aika oli hienoa aikaa ja työilmapiiri oli hyvä. Kotkassa oli toisenlaista, mikä alkuun oudoksutti.
SOT – satamien operatiivinen tietojärjestelmä – oli yksi syy Nissen kotkalaistumiselle. SOTin rakennustyöt olivat kiivaasti käynnissä ja Nisse oli yhtenä projektiryhmäläisenä muutamaan otteeseen komennettuna kokonaan projektin kimppuun.
”Joka osastolla oli ryhmä, joka kävi läpi ja listasi sen osaston tehtävät. Yhteenvetoryhmä kävi esittämässä näille ryhmille vaikeita kysymyksiä ja veti listauksia yhteen. Vielä työelämässä olevista Nimanderin Raimo oli mukana yhteenvetoryhmässä. Kaiken kaikkiaan projektissa oli mukana valtava määrä ihmisiä kuka minkäkin kokoisella panoksella.”
Kun vuosia kestänyt esityö oli saatettu päätökseen, vetäytyi kaksikko Veikko Valkonen ja Tapio Kangas Haminaan Ahlqvistin vanhaan toimistorakennukseen tekemään määrityksiä. Tässä työssä vierähti yli vuosi ja SOTin ensimmäisen version valmistuttua toinen mokoma meni testaamisessa. Siinä ohella pyörivät myös koulutukset ja Nisse oli taas vuoden irti laivanselvitystyöstä.
”Ennen SOTtia työt tehtiin lippu-lappu-systeemillä. Burroughs oli ensimmäinen, josta saatiin manifestit ja konossementit, kunhan lastitiedot oli ensin syötetty ja päivitetty järjestelmään.”
”Varustamoiden bookinglistoihin lisättiin kynällä tietoja ja kumilla pyyhittiin niitä vuorostaan pois ja kun tarpeeksi paljon oli tullut muutoksia, lähetti varustamo postitse uuden painetussa muodossa. Ei ollut samalla tavalla kiire näitten papereitten kanssa”, Nisse muistelee.
Kiirettä sen sijaan saivat aikaan Etelä-Amerikan laivat. Ne saapuivat yleensä illalla, lastaus aloitettiin heti ja töitä paiskittiin läpi yön.
Manifesti suurlähetystöön
”Dokumenttitytöt tekivät papereita niin, että meklari saattoi heti laivan valmistuttua hypätä autoon ja käydä Helsingissä. Laivan manifesti piti käydä legalisoimassa Etelä-Amerikan suurlähetystössä ja matka piti hoitaa mahdollisimman nopeasti, sillä laiva seisoi lähtövalmiina odottamassa papereita”, kertoo Nisse. Silloisilla autoilla ja teillä matka ei kumminkaan taittunut yhtä sukkelaan kuin nyt 2000-luvulla.
”Samaa bisnestähän nytkin tehdään, mutta isot lotjat eivät enää tule lastaamaan tänne, vaan tavarat viedään feedereilla Euroopan isoihin satamiin odottamaan jatkokuljetusta”, Nisse toteaa.
Nissellä on ollut tilaisuus seurata läheltä konttoritekniikan kehittymistä. Spriimonistuskoneiden kanssa sai olla tarkkana: jos laittoi liikaa spriitä koneeseen, meni ohutpaperinen originaalimanifesti pilalle ja siinä ei sitten auttanut kuin naputella koko hoito uudestaan. Kirjoituskoneita oli leveätelaisia manifesteja varten ja kapeatelaisia muihin kirjallisiin töihin. Laskukoneita oli moneen lähtöön ja aika pitkään nekin kävivät pelkällä lihasvoimalla.
Hyrrät ja snurrat
Hyrräksi Nissen nimittämä veivattava kerto- ja jakolaskukone, jolla laskettiin merirahteja, teki lähtemättömän vaikutuksen. ”Oli se sähäkkä kone, kun sitä oppi käyttämään!
”Snurrat olivat Facit-merkkisiä laskukoneita ja jos sai pyöritettyä sata kierrosta, se oli hyvä tulos. En muista mikä oli aika, mutta hyvin lyhyt se oli”, antaa Esa Raki lisävalaistusta asiaan.
Asioiden hoitaminen puhelimitse ei sekään ollut ihan yksinkertaista ja kaukopuhelut piti tilata vielä 1960-luvulla. Kotkassa ja Haminassa oli jatkuva tilaus joka päivälle määrättynä kellonlyömänä. Laivojen päälliköt tiesivät ajat ja lampisivat odottamaan erityiseen kapteenien huoneeseen. Meklari otti puhelun vastaan ja sitten kipparit puhuivat kukin vuorollaan. Jos joku ei ollut saapunut, hänet haettiin juoksujalkaa paikalle.
Kolikkopuhelin
”Kerran puhelinlinjat Helsingin suuntaan olivat pitempään poikki ja me ajoimme Lefan kanssa vuoropäivinä kolikkokasan kanssa lähimmälle toimivalle puhelinkopille, joka oli jossakin Sipoossa”, Nisse muistelee.
Matkapuhelimen ensimmäinen versio oli auton kojelautaan kiinnitetty luuri ja varsinainen puhelinkone oli takapaksiin sijoitettu laatikko. Tämän puhelimen käyttötarve pieneni – yllättävää kyllä – 1960- ja 70-lukujen taitteessa, kun työaikalainsäädäntö muutti työn keskeyttämisperusteet eikä meklarien tarvinnut olla enää koko ajan tavoitettavissa.
1950-luvulla Kotkaan rantautuneet kaukokirjoittimet eli teleksit elävät laivanselvityksessä edelleenkin, sillä varsinkin ulkomaiset laivat lähettävät tietoja positiostaan teleksillä. Reikänauhojen kirjoittamisesta on päästy toki jo aikoja sitten. Reikänauhoille kirjoitettiin mm. manifestit ja jääraportit ja meklarit hoitivat tuon tärkeän kirjoitustyön yleensä itse.
Ensimmäinen telefax
Ensimmäiseen telefaksiin Nisse törmäsi Haminassa Dahlbergilla, jonne Bore toimitti oman koneensa. ”Se oli hidas kuin fan ja etupäässä sillä lähetettiin ja vastaanotettiin laivojen plaaneja ja Boren manifestit tietenkin. Nykyään faksi on kyllä verraton peli, eikä mistään tulisi yhtään mitään ilman sitä.” Sähköposti on selkeästi nykypäivää ja saa Nisseltä täyden tunnustuksen työvälineenä.
Jos unohdetaan tekniikan kehitys ei laivanselvittäjän työ pääpiirteissään ole hirveästi muuttunut vuosien saatossa. Mutta varmaan jotain on muuttunut? ”Tullimies oli ennen aina mukana, kun mentiin selvittämään laivaa, mutta nyt tullille käydään näyttämässä kaikkien alusten paperit vuoden alussa ja tietysti uusien alusten paperit. Tulli puolestaan seuraa tietokoneelta, että viranomaismaksut tulevat maksettua.”
”Kippareilta tulee palvelupyyntöjä: miehistö tarvitsee rokotuksia ja heitä pitää käyttää lääkärissä, laivaan tarvitaan vettä ja muonaa, varaosia lähetetään ja vastaanotetaan. Nämä asiat eivät ole muuttuneet.”
”Ulkolaisten merimiesten käyttö on lisääntynyt niin suomalaisissa kuin muissakin laivoissa ja miehistön lentokenttäkuljetukset lisääntyivät radikaalisti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Matkajärjestelyt olivat yleensä kunnossa, mutta matkalaukkuja on osasto etsinyt ja lähetellyt eteenpäin. Varmaan laivanselvityksen nurkissa on nytkin jokunen nyssäkkä odottamassa kohtaloaan.”
Farkut vai puku
Nisse saapui juttutuokioomme farkut jalassa. Sellainen vapaa pukeutuminen ei totisesti tullut ennen kysymykseen!
”Kaikilla miehillä oli valkoinen paita, solmio ja pikkutakki. Se oli ehdoton pakko jopa sellaiselle tavalliselle ”konttorirotalle”, jollainen itse olin, Nisse nauraa. – Ja kun joku tytöistä tuli kerran pitkissä housuissa töihin, joutui hän heti osastopäällikön puhutteluun!
”Ennenkin tehtiin paljon töitä, mutta samanlaista höslinkiä ei ollut kuin nyt viimeisinä vuosina”, sanoo Nisse lopuksi vakavoituen.
Juttu on julkaistu alunperin Steveco-lehdessä vuonna 2003, kun Nils Österberg jäi eläkkeelle.
Kirjoittaja on Elina Harjama, Stevecon tiedottaja.